2017

VUOSIKERTOMUS 2017

 

Vuosi 2017 oli Urheiluoikeuden yhdistykselle toiminnantäyteinen. Vuosi huipentui Helsingissä 27-28.10.2017 järjestettyyn perinteiseen urheiluoikeuden pohjoismaiseen seminaariin.

 

Yhdistyksen hallinto

Yhdistyksen hallitus kokoontui vuoden 2017 aikana kolme kertaa. Lisäksi hallitus käsitteli juoksevia asioita kokousten välisenä aikana sähköpostitse. Hallituksessa ei tapahtunut toimintavuoden aikana henkilövaihdoksia. Hallituksen muodostivat

 

Hannu Kalkas                         puheenjohtaja

Pia Ek                                        varapuheenjohtaja

Petri Heikkinen                        jäsen

Elias Kajander                         jäsen

Samuli Miettinen                     jäsen                         

Mika Palmgren                        jäsen

Hilkka Salmenkylä                  jäsen

Olli Rauste                               sihteeri

 

Urheiluoikeuden pohjoismainen seminaari 27-28.10.2017 Helsingissä

Toimintavuoden huipentuma oli Helsingissä 27-28.10.2017 hotelli Crowne Plazan tiloissa järjestetty urheiluoikeuden pohjoismainen seminaari. Seminaari järjestettiin Suomessa nyt kolmatta kertaa. Aiemmin seminaari on järjestetty Suomessa vuosina 1998 ja 2006.

Korkeatasoinen ohjelma houkutteli serminaariin ennätyksellisen 120 osanottajan joukon kymmenestä eri maasta. Seminaarin avauspuheenvuoron piti urheiluministeri Sampo Terho. Seminaarin alustajiin kuuluivat muiden muassa CAS:in pääsihteeri Matthieu Reeb, WADA:n doping-oikeudenkäyntejä hoitava sveitsiläinen asianajaja Ross Wenzel sekä Norjan hiihtoliiton lakimies Anne-Lise Rolland. Seminaarin iltaohjelmaan kuului Helsingin kaupungin isännöimä vastaanotto Vanhalla Raatihuoneella sekä gaalaillallinen ravintola Töölönrannassa.

Seminaarin järjestämisestä vastasi järjestelytoimikunta, jonka puheenjohtajana toimi professori Heikki Halila ja jäseninä yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Kalkas sekä varapuheenjohtaja Pia Ek.

Seminaarin pääsihteerinä toimi varatuomari Mikko Kohtala.

Seminaarin onnistuneen järjestämisen mahdollistivat yhteistyökumppaneina toimineet Suomen Urheilun Eettinen Keskus SUEK, Suomalainen lakimiesyhdistys sekä neljä asianajotoimistoa. Tieteellisten seurain valtuuskunta tuki seminaarin järjestämistä taloudellisesti.

 

Jäsentilaisuudet

Yhdistyksen jäsenkunnalle tarkoitettuja keskustelutilaisuuksia järjestettiin vuoden 2017 aikana neljä kertaa.

Vuoden toiminta käynnistyi 13.2.2017 yhdistyksen vuosikokouksella Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n vieraana. Kokouksen yhteydessä järjestettiin jäsentilaisuus aiheesta "urheilun oikeusturvalautakunnan uudet säännöt sekä viimeaikainen oikeuskäytäntö". Tilaisuuden alustajana toimi urheilun oikeusturvalautakunnan puheenjohtaja Timo Ojala.

Kevään toinen jäsentilaisuus järjestettiin 22.5.2017 Kuopiossa. Olli Rauste alusti maaliskuussa julkaisemansa kirjan teemasta ”lasten ja nuorten urheilun oikeussäännöt”.

Syksyn toiminta käynnistyi 6.9.2017 koripallon EM-kisojen alkulohkon yhteydessä järjestetyllä jäsentilaisuudella Helsingin Hartwall Areenalla. EM-kisojen järjestelytoimikunnan edustaja Vesa Wallden kertoi kisojen järjestelyistä. Alustuksen jälkeen seurattiin EM-kisojen ottelu Kreikka-Puola. Tilaisuus oli täyteen varattu.

Vuoden viimeisenä tilaisuutena jäsenkunta kokoontui viettämään yhdistyksen perinteistä pikkujoulua 12.12.2017 Veikkaus Oy:n uuden pääkonttorin tiloihin Helsingin Pohjois-Haagaan. Tilaisuutta isännöinyt Veikkauksen yhteiskuntasuhdejohtaja Pekka Ilmivalta kertoi yhdistyneiden rahapeliyhtiöiden toiminnasta sekä rahapelitoiminnan muutoksista.

 

Urheilu ja oikeus -vuosikirja

Yhdistyksen ”Urheilu ja oikeus” –vuosikirjasta julkaistiin joulukuussa vuoden 2017 numero. Julkaisun laajuus oli tällä kertaa 265 sivua. Julkaisu sisälsi 12 asiantuntija-artikkelia urheiluoikeuden eri aloilta. Vuosikirjan päätoimittajana toimi Tapio Rantala.

Toimintavuoden vuosikirjassa julkaistiin ensimmäistä kertaa artikkeli referee-arviointimenettelyä noudattaen.

Edilex julkaisi vuosikirjan sähköisesti Edilex-tietopalvelussa yhdistyksen kanssa solmitun sopimuksen mukaisesti.

 

Internet-kotisivut

Yhdistyksen omien internet-kotisivujen ylläpito jatkui aiemmilta vuosilta totuttuun tapaan. Kotisivuilla tiedotettiin jäsentilaisuuksista ja muusta yhdistyksen omasta toiminnasta.

 

Twitter-tili

Yhdistykselle perustettiin toimintavuoden aikana oma twitter-tili. Tilillä julkaistaan urheiluoikeuteen liittyviä uutisia ja linkkejä. Twitter-tilin ylläpitäjäksi nimitettiin Mikko Kohtala.

 

Jäsenkunta

Yhdistyksen jäsenmäärä pysyi toimintavuonna muuttumattomana. Yhdistykseen liittyi vuoden 2017 aikana 15 uutta jäsentä. Viisi jäsentä ilmoitti eroavansa yhdistyksestä. Lisäksi kymmenen jäsenen jäsenyys todettiin päättyneeksi jäsenmaksuvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi.

Vuoden 2017 päättyessä yhdistykseen kuului 231 jäsentä.

 

Taloudellinen asema

Yhdistyksen taloudellinen tilanne säilyi vuoden 2017 aikana vakaana. Yhdistyksen tavanomaisen toiminnan kulujäämä oli toimintavuonna noin 9.000 euroa. Jäsenmaksutulojen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön toimintavuodelle myöntämän 15.000 euron suuruisen valtionavustuksen turvin yhdistys pystyi kuitenkin ylläpitämään toimintaansa aiemmilta vuosilta totutussa laajuudessa.

 

Helsingissä 22.1.2018

 

Urheiluoikeuden yhdistys ry:n hallitus

 

Hannu Kalkas                 Pia Ek                             Petri Heikkinen                     

 

Elias Kajander               Samuli Miettinen            Mika Palmgren

 

Hilkka Salmenkylä         Olli Rauste (sihteeri)