2009

 

VUOSIKERTOMUS 2009

Urheiluoikeuden yhdistyksen toiminnassa saavutettiin vuonna 2009 uusia merkkipaaluja. Yhdistyksen jäsenmäärä kipusi ensimmäistä kertaa yhdistyksen historiassa yli kahden sadan. Samalla yhdistyksen jäsentilaisuuksissa saavutettiin ensimmäistä kertaa yli 30 jäsenen suuruisia osanottajamääriä.

 

Yhdistyksen hallinto

Yhdistyksen hallitus kokoontui vuoden 2009 aikana neljä kertaa. Hallituksen muodostivat

Hannu Rautiainen                     puheenjohtaja

Kari-Pekka Tiitinen                   varapuheenjohtaja

Pia Ek                                     jäsen

Pekka Ilmivalta                       jäsen

Hannu Kalkas                          jäsen

Mika Palmgren                         jäsen

Hilkka Salmenkylä                    jäsen

Olli Rauste                               sihteeri

 

Opintomatka Lontooseen 23.-26.4.2009

Vuoden 2009 toiminnan huipentuma koettiin huhtikuun lopulla, kun yhdistyksen 18 jäsenen delegaatio matkasi opintomatkalle Lontooseen. Tiivistahtisella matkalla tutustuttiin jalkapallon Premier Leaguen toimistoon sekä Lontoon olympiakisojen 2012 järjestelytoimikunnan toimintaan. Lisäksi vierailtiin vedonlyöntitoimintaa valvovan Gambling Compliancen luona sekä kahdessa urheiluasioita hoitavassa asianajotoimistossa, Kingsley & Napierilla ja Michael Simkinsilla. Matkan ohjelmaan kuului myös tutustuminen valioliigaseura Fulham FC:n toimintaan sekä sen jälkeen ottelu Fulham-Stoke.

 

Jäsentilaisuudet

Yhdistyksen jäsenkunnalle tarkoitetut keskustelutilaisuudet saavuttivat toimintavuoden aikana aiempaa suuremman suosion. Tilaisuuksia järjestettiin vuoden 2009 aikana viisi kertaa.

Vuoden toiminta käynnistyi 20.1.2009 Hartwall Areenalla järjestetyllä jäsentilaisuudella, jonka aiheena olivat taitoluistelun EM-kilpailujen järjestämiseen liittyvät juridiset kysymykset. Tilaisuuden isäntänä toimi EM-kisojen pääsihteeri Henri Nordenswan.

Yhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä 10.2.2009 järjestettiin jäsentilaisuus aiheesta "uusitun Suomen antidopingsäännöstön keskeisiä periaatteita". Tilaisuuden alustajana toimi antidopingtoimikunnan puheenjohtaja Kari-Pekka Tiitinen.

Kevään kolmas jäsentilaisuus järjestettiin 27.5.2009 SOK:n vieraana. Varatuomari Olli Rauste alusti aiheesta ”tapaus Kaisa Varis – mitä meidän tulisi oppia?”. Sen jälkeen oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka jatkoi teemasta ”doping ja sananvapaus”.

Syksyn toiminta käynnistyi 13.10.2009 korkeimman oikeuden vieraana järjestetyllä jäsentilaisuudella. Urheilun oikeusturvalautakunnan puheenjohtaja Pertti Välimäki alusti lautakunnan ratkaisemasta Kuopion Palloseuran ja Rovaniemen Palloseuran välisestä pelaajan edustuskelpoisuutta koskeneesta riidasta.

Vuoden viimeisenä tilaisuutena jäsenkunta kokoontui viettämään yhdistyksen perinteistä pikkujoulua 10.12.2009 Veikkaus Oy:n edustustiloihin. Tilaisuuden aiheena oli ”kohti Vancouveria – Suomen Hiihtoliiton organisaatiouudistus ja sen vaikutukset”. Alustajana toimi Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Juha Viertola.

 

Urheilujuridiikan päivä

Yhdistys osallistui perinteiseen tapaan urheilujuridiikan päivän järjestämiseen 5.3.2009 SLU-talolla Helsingissä. Tilaisuuden muina järjestäjinä toimivat Suomen Liikunta ja Urheilu ry sekä Helsingin yliopisto.

 

Urheilu ja oikeus -lehti

Yhdistyksen julkaisemasta Urheilu ja oikeus -lehdestä julkaistiin joulukuussa uusi, 122-sivuinen numero. Julkaisu sisältää kuusi asiantuntija-artikkelia urheiluoikeuden eri aloilta. Lehden päätoimittajana toimi entiseen tapaan professori Heikki Halila.

Urheilu ja oikeus -lehti jaettiin yhdistyksen jäsenkunnan ohella myös Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n avainseurarenkaan jäsenille, oikeustieteellistä koulutusta antaville yliopistoille, ylimmille tuomioistuimille, joillekin kirjastoille, keskeisimmille tiedotusvälineille sekä muille yhdistyksen sidosryhmille.

 

Internet-kotisivu

Yhdistyksen oman internet-kotisivun ylläpitoa jatkettiin entiseen tapaan. Kotisivulla tiedotettiin yhdistyksen toiminnasta sekä julkaistiin urheilun oikeusturvalautakunnan vuoden aikana antamat 19 päätöstä.

 

Pohjoismainen seminaari peruuntui

Toimintavuoden aikana koettiin myös merkittävä takaisku, kun perinteisen pohjoismaisen urheiluoikeuden seminaarin järjestämisvuorossa ollut Svensk Idrottsjuridisk Förening vetäytyi seminaarin järjestämisestä. Seminaaria oli jo kertaalleen lykätty vuodesta 2008 vuodelle 2009.

 

Jäsenkunta

Yhdistyksen jäsenmäärän kasvu voimistui toimintavuoden aikana. Yhdistykseen liittyi vuoden 2009 aikana 33 uutta jäsentä. Kolme jäsentä ilmoitti eroavansa yhdistyksestä ja viiden jäsenen jäsenyys todettiin päättyneeksi jäsenmaksuvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi. Vuoden 2009 alkaessa yhdistykseen kuului 176 jäsentä ja vuoden päättyessä 201 jäsentä.

 

Taloudellinen asema

Yhdistyksen taloudellinen tilanne säilyi vuoden 2009 aikana vakaana. Yhdistyksen tavanomaisen toiminnan kulujäämä oli toimintavuonna noin 13.700 euroa. Jäsenmaksutulojen sekä opetusministeriön toimintavuodelle myöntämän 14.000 euron suuruisen valtionavustuksen turvin yhdistys pystyi kuitenkin ylläpitämään toimintaansa aiemmilta vuosilta totutussa laajuudessa.

 

Helsingissä 12.1.2010

 

Urheiluoikeuden yhdistys ry:n hallitus

 

Hannu Rautiainen           Kari-Pekka Tiitinen        Pia Ek

 

Pekka Ilmivalta              Hannu Kalkas               Mika Palmgren

 

Hilkka Salmenkylä         Olli Rauste (sihteeri)